tiistai 12. elokuuta 2014

Reissu heitetty

Tuli käytyä Ilomantsissa melkein koko perheen voimin siskon pojan sotilasvalaa todistamassa. Tapahtuma oli arvokas ja hieno, joskin hikevä. Aurinko porotti ja ilmassa oli ukkosen tuntua. Perinteinen hernekeitto ja kasvissyöjien bataattiversio (oli muuten hyvää!) nautittiin vanikan kanssa kotoisasti viltillä - varjossa onneksi.

Tilaisuuteen löytyi sopivasti alennusmyynneistä ilmava kesämekko (kesäheinämekko!), joka sopii kivasti puukenkien kanssa. Puukengät ovat olleet jalassa joka päivä, eikä puhettakaan mistään rakoista tai hankaamisesta.
Reissu oli kaikenkaikkiaan loistava. Yövyimme majataloksi muutetussa kansakoulussa. Oli kotieläimiä, tuoretta kauraleipää ja viileä kammari, jonka jaoimme perheen naisten kesken. Oli kuohuviiniä posliinikupista ja täysikuun valaisema vaaramaisema. Pohjois-Karjalasta löytyy tunnelmaa.

Valalta lähdimme ukkospilviä uhmaten käväisemään Hermannin Viinitornissa kahvilla ja jätskillä (osa maisteli luonnollisesti vähän viiniäkin) ja katselemassa Ilomantsia ja vaaramaisemaa ylhäältä käsin. Sade alkoi just sillä hetkellä kun kahvit oli juotu. Joensuussa ei vielä satanut, joten ohi ajaessa oli pakko käydä järvessä viilentymässä, etenkin varusmies oli huuhtelun tarpeessa. Eväät syötiin seisaaltaan parkkipaikalla, hihi.

Näissä oman porukan kesken tehdyissä reissuissa on usein hauskaa ex tempore-meininkiä, ja rennolla porukalla on hyvä olla liikkeellä. Kiitos kaikille, oli niin kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti