torstai 26. helmikuuta 2015

Lempparein joogavideo just nyt

Mulla on menossa joogaviikko. Olen joka päivä maanantaista alkaen etsiskellyt YouTuben kätköistä treenivideoaarteita (ei ihan helppo homma suodatella joukosta pois ne klipit missä ollaan jossain ommm-kultin retriitissä, joissa ohjaaja vaikuttaa maneereidensa ja pukeutumisensa suhteen elähtäneeltä stripparilta tai jotka ovat muuten vaan liian nopeita, hitaita, sekavia tai huonolaatuisia), joka päivälle omansa. Tänään sitten osuin napakymppiin:


Joogan harrastajana olen lähinnä aloittelijan ja edistyneen välimaastossa, joten tämä video oli sopivan haastava (voin luvata että päälläseisonta ei multa tule onnistumaan ihan lähiaikoina!) ja jaksotettu niin että hankalimpien osuuksien jälkeen sai vähän puhaltaa ennen seuraavaa sekvenssiä. Mukavana plussana tuli se, että ohjaaja ei myöskään pölöttänyt jatkuvasti joten asanoihin sai keskittyä rauhassa.
Mun joogailu on harmittavasti vähentynyt sen jälkeen kun muutettiin Jyväskylän keskustasta vähän syrjempään ja harjoittelu jäi toteutettavaksi pääasiassa oman olkkarin suojissa. Toivottavasti löytämäni uudet videot inspiroivat mua joogailemaan useammin ja varioimaan harjoituksiani enemmän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti